Mä tein tän blogin sen takia, koska ajattelin saavani siitä lisää voimaa laihuttamiseen.
Vielä vähän aikaa sitten ihannoin anorexiaa mut oon tajunnu et seki oli sairasta, mä haluun olla onnellinen ja terve.
Se että oon lihonu johtuu osittain siitä et mulla on overshoot.
Mä oon parantunu huimasti! Päätin että, nyt paranen tästä bumiaanorexiasta ja paranin. Kukaan ei sais heittää toivoaan pois, aina on mahollisuus parantua!!
Mä aloin parantuu kun tiedostin itse sairastumiseni ja puhuin siitä muille. Ennen sitä en hallunnut parantua, koska ajattelin että on hienoa olla sairas ja saa paljon huomiota, mutta ei se ole niin, sä oot paljon onnellisempi ilman syömishäiriötä.
Joten jos joku jolla on syömishäiriö ja lukee tätä niin parane sulla on mahollisuus siihen ja kaikki pystyy siihen! Sä oot paljon kauniimpi, terveempi ja onnellisempi ilman sitä. Susta tykätään paljon enemmän ilman sitä! Ja jos sulla on overshoot, niin se ei oikeesti oo niin paha. Oo vahva ja taistele sen yli, älä sairastu uudelleen. Säkin voit olla onnellinen❤
Mut jokatapauksessa mä en oo enää sairas ja entiiä onko tässä blogissa enää järkeä, joten jos siellä on joku joka haluaisi, että jatkan tätä nii kertokaa ihmeessä piristäisitte mua!😊
Jade❤
keskiviikko 24. tammikuuta 2018
maanantai 27. marraskuuta 2017
Päätös.
Makaan sängyssäni. Kello on jo neljä. Mä en mennyt tänäänkään kouluun, en pystynyt, häpeän itseäni.
Mä voin mennä kouluun sitten kun olen vähän laihempi.
Miksi olen voinut antaa itseni lihoa, miksi vaikka kaikki ovat nähneet sen.
Ajattelen rakastamaani poikaa, ei hän minusta voisi ikinä tykätä. Ei varsinkaan enään kun olen näin lihava. Lihava!
Päätän taas laihtua, niin kuin joka päivä olen päättänyt, joka hetki. Silti aina repsahdan syömään, miksi?
On päiviä milloin pystyn olemaan syömättä. Helpointa on olla syömättä aamulla ja koulussa. Vihaan kouluruokailuja.
Päivä päivältä tunnistan itsessäni samoja merkkejä kuin vuosi sitten samaan aikaan, se ei minua haittaa en estä sitä haluan laihtua, olla niin kuin ennenkin.
En ymmärrä miksi en pysty olemaan syömättä. Inhoan itseäni, en voi edes luottaa itseeni nykyisin.
Katson youtubesta syömishäiriövideoita, saan niistä inspiraatiota. Kirjoitan tätä tekstiä ja päätän taas lujasti olla syömättä.
Mun paino oli tänään 54.9 kg, pituus on n. 154-155cm. Painoni on heittelehtinyt noissa painoissa jo monia viikkoja, se on liian paljon. Hyi olen läski. Haluaisin niin kovasti olla taas noin kymmenen kiloa laihdempi. Pystyn siihen, olen vahva! Ensi viikolla painan 52kg.
Jade❤
Mä voin mennä kouluun sitten kun olen vähän laihempi.
Miksi olen voinut antaa itseni lihoa, miksi vaikka kaikki ovat nähneet sen.
Ajattelen rakastamaani poikaa, ei hän minusta voisi ikinä tykätä. Ei varsinkaan enään kun olen näin lihava. Lihava!
Päätän taas laihtua, niin kuin joka päivä olen päättänyt, joka hetki. Silti aina repsahdan syömään, miksi?
On päiviä milloin pystyn olemaan syömättä. Helpointa on olla syömättä aamulla ja koulussa. Vihaan kouluruokailuja.
Päivä päivältä tunnistan itsessäni samoja merkkejä kuin vuosi sitten samaan aikaan, se ei minua haittaa en estä sitä haluan laihtua, olla niin kuin ennenkin.
En ymmärrä miksi en pysty olemaan syömättä. Inhoan itseäni, en voi edes luottaa itseeni nykyisin.
Katson youtubesta syömishäiriövideoita, saan niistä inspiraatiota. Kirjoitan tätä tekstiä ja päätän taas lujasti olla syömättä.
Mun paino oli tänään 54.9 kg, pituus on n. 154-155cm. Painoni on heittelehtinyt noissa painoissa jo monia viikkoja, se on liian paljon. Hyi olen läski. Haluaisin niin kovasti olla taas noin kymmenen kiloa laihdempi. Pystyn siihen, olen vahva! Ensi viikolla painan 52kg.
Jade❤
sunnuntai 26. marraskuuta 2017
Minusta
Hei! Mun unelmana on aina ollut kirjoittaa blogia, ja sain ajatuksen vähän aikaa sitten, että nyt teen sen. Enhänmä tätä osaa, mutta en anna sen häiritä.
Minä olen vähän erilainen ja vähän samanlainen kuin muut: käyn peruskoulun viimeistä luokkaa, stressaan koulusta ja kaikesta mistä vaan voi, harrastan paljon kaikkea, haaveilen pojista, urheilen, olen kavereiden kanssa, luen paljon ja päiväkirjoja minulla kuluu monta, mutta silti en osaa elää elämääni oikein. En osaa pitää itsestäni huolta, itseni takia olen taas hajoamaisillani monetta kertaa. Viimeisen kahden vuoden aikana olen sairastanut anorexian ja bulimian ja taas olen menossa takaisin anorexiaan päin. Tuntuu kuin mikään terapia ei auta.
Mun elämä oli tosi hyvällä mallilla kesällä, mä ihan oikeasti nautin elämästä. Kävin rippikoulun ja muutenkin tein kauheesti kaikkea, se oli ehdottomasti mun elämäni tapahtumarikkainta aikaa. Mun itsetuntokin oli tosi hyvä, olin keväällä parantunut anorexiasta ainakin fyysisesti ja kehoni oli hyvässä kunnossa, koska olin harrastanut ja harrastin paljon liikuntaa. Ensinmäistä kertaa elämässäni koin olevani oikeasti kaunis ja nautin siitä. Mä en ole ikinä tajunnut, että mikä mut sai repsahtamaan siitä kaikesta ja sortumaan bulimiaan, jota sairastan edelleenkin. Päivä päivältä pienin askelin liikun takaisin tuota aikaa milloin koin oikeasti olevani oma itseni.
Nyttenkin kuljen, kun sisälläni sattuu oksentamisen jäljiltä (olin taas heikko ja sorruin) ja makaan kuumeessa sängyssäni.
Inhoan noita elämäni suuria halkeamia: anorexiaa ja bulimiaa, niistä suuresti pahempi on bulimia, se satuttaa enemmän. Niin paljon kuin minä niitä vihaankin on ne silti mua kasvattaneet. Uskon että vielä jonain päivänä olen onnellinen ja vahva kaikesta kokemastani pahasta, ja kaunis.
Kiitos jos luit, se merkitsee minulle paljon:)
Jade❤
Minä olen vähän erilainen ja vähän samanlainen kuin muut: käyn peruskoulun viimeistä luokkaa, stressaan koulusta ja kaikesta mistä vaan voi, harrastan paljon kaikkea, haaveilen pojista, urheilen, olen kavereiden kanssa, luen paljon ja päiväkirjoja minulla kuluu monta, mutta silti en osaa elää elämääni oikein. En osaa pitää itsestäni huolta, itseni takia olen taas hajoamaisillani monetta kertaa. Viimeisen kahden vuoden aikana olen sairastanut anorexian ja bulimian ja taas olen menossa takaisin anorexiaan päin. Tuntuu kuin mikään terapia ei auta.
Mun elämä oli tosi hyvällä mallilla kesällä, mä ihan oikeasti nautin elämästä. Kävin rippikoulun ja muutenkin tein kauheesti kaikkea, se oli ehdottomasti mun elämäni tapahtumarikkainta aikaa. Mun itsetuntokin oli tosi hyvä, olin keväällä parantunut anorexiasta ainakin fyysisesti ja kehoni oli hyvässä kunnossa, koska olin harrastanut ja harrastin paljon liikuntaa. Ensinmäistä kertaa elämässäni koin olevani oikeasti kaunis ja nautin siitä. Mä en ole ikinä tajunnut, että mikä mut sai repsahtamaan siitä kaikesta ja sortumaan bulimiaan, jota sairastan edelleenkin. Päivä päivältä pienin askelin liikun takaisin tuota aikaa milloin koin oikeasti olevani oma itseni.
Nyttenkin kuljen, kun sisälläni sattuu oksentamisen jäljiltä (olin taas heikko ja sorruin) ja makaan kuumeessa sängyssäni.
Inhoan noita elämäni suuria halkeamia: anorexiaa ja bulimiaa, niistä suuresti pahempi on bulimia, se satuttaa enemmän. Niin paljon kuin minä niitä vihaankin on ne silti mua kasvattaneet. Uskon että vielä jonain päivänä olen onnellinen ja vahva kaikesta kokemastani pahasta, ja kaunis.
Kiitos jos luit, se merkitsee minulle paljon:)
Jade❤
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)