Hei! Mun unelmana on aina ollut kirjoittaa blogia, ja sain ajatuksen vähän aikaa sitten, että nyt teen sen. Enhänmä tätä osaa, mutta en anna sen häiritä.
Minä olen vähän erilainen ja vähän samanlainen kuin muut: käyn peruskoulun viimeistä luokkaa, stressaan koulusta ja kaikesta mistä vaan voi, harrastan paljon kaikkea, haaveilen pojista, urheilen, olen kavereiden kanssa, luen paljon ja päiväkirjoja minulla kuluu monta, mutta silti en osaa elää elämääni oikein. En osaa pitää itsestäni huolta, itseni takia olen taas hajoamaisillani monetta kertaa. Viimeisen kahden vuoden aikana olen sairastanut anorexian ja bulimian ja taas olen menossa takaisin anorexiaan päin. Tuntuu kuin mikään terapia ei auta.
Mun elämä oli tosi hyvällä mallilla kesällä, mä ihan oikeasti nautin elämästä. Kävin rippikoulun ja muutenkin tein kauheesti kaikkea, se oli ehdottomasti mun elämäni tapahtumarikkainta aikaa. Mun itsetuntokin oli tosi hyvä, olin keväällä parantunut anorexiasta ainakin fyysisesti ja kehoni oli hyvässä kunnossa, koska olin harrastanut ja harrastin paljon liikuntaa. Ensinmäistä kertaa elämässäni koin olevani oikeasti kaunis ja nautin siitä.
Mä en ole ikinä tajunnut, että mikä mut sai repsahtamaan siitä kaikesta ja sortumaan bulimiaan, jota sairastan edelleenkin. Päivä päivältä pienin askelin liikun takaisin tuota aikaa milloin koin oikeasti olevani oma itseni.
Nyttenkin kuljen, kun sisälläni sattuu oksentamisen jäljiltä (olin taas heikko ja sorruin) ja makaan kuumeessa sängyssäni.
Inhoan noita elämäni suuria halkeamia: anorexiaa ja bulimiaa, niistä suuresti pahempi on bulimia, se satuttaa enemmän.
Niin paljon kuin minä niitä vihaankin on ne silti mua kasvattaneet. Uskon että vielä jonain päivänä olen onnellinen ja vahva kaikesta kokemastani pahasta, ja kaunis.
Kiitos jos luit, se merkitsee minulle paljon:)
Jade❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti